Tanssi on kaikenikäisten harrastus

Tanssilajeja on todella monia ja niitä harrastavat monenlaiset ihmiset eri ikäryhmistä. Tanssiaskelien ja koreografioiden opettelu on hyväksi muistille ja tanssi edistää ketteryyttä. Ennen kaikkea tanssi on mukava tapa saada liikuntaa samalla kun tekee jotain mielenkiintoista itselle mieleisen musiikin tahdissa.

Mitä tanssimiseen tarvitaan?

Yleensä tanssitunneille sopivat ihan tavalliset sisäliikuntaan tarkoitetut joustavat vaatteet. Suomessa on joitain tanssivaatteisiin ja varusteisiin erikoistuneita kauppoja, joissa käymällä voi saada inspiraatiota siihen, millaisilla tuotteilla tanssiharrastuksesta voi tehdä entistä kätevämpää ja sujuvampaa. Internetistäkin voi etsiä erilaisia harrastusta helpottavia välineitä. Tanssiharrastukseen tarkoitetut aikuisten vaatteet ja lastenvaatteet voi helpoiten tilata netistä, josta ne usein verkkokaupoista saa kivijalkakauppoja edullisemmin.

Joissain tanssilajeissa voi olla syytä harjoitella esimerkiksi korkokengissä liikkumista, sillä ne kuuluvat yleensä vakio- ja lattaritanssien varusteisiin. Joillekin tanssitunneille saatetaan tarvita jumppa-asun päälle esimerkiksi iso huivi sidottavaksi vyötärölle.

Tanssi on taidetta ja kuntoilua

Toisille harrastajille tanssin taiteellinen ilmaisu on tärkeämpää kuin toisille. Joillekin tanssi on lähinnä hauska liikuntamuoto, koska se ei ole samalla tavalla monotonista puuhaa kuin kuntosaliharjoittelu ja juokseminen. Tanssia vain kuntoilun vuoksi harrastavat saattavat käydä tanssillisilla aerobic-tyyppisillä jumppatunneilla, jolloin koreografioiden harjoittelu ei ole niin vakavassa roolissa kuin monissa tanssilajeissa. Zumba voi olla hyvä valinta niille, jotka haluavat vain hieman tanssia samalla kun kuntoilevat. Zumban liikkeet perustuvat yleensä latinalaisiin tansseihin ja liikkeet ovat vauhdikkaita ja yksinkertaisia maksimoidakseen tunneille osallistuvien liikkumisen. Suomessa on keksitty jopa yhdistää humppa ja jumppa, jolloin voimisteluliikkeitä tehdään lavatanssimusiikin ja iskelmien tahdissa.

Valittu tanssilaji saattaa kertoa jotain harrastajastaan. Monia eri lajeja kokeilevat voivat olla kokeilun- ja vaihtelunhaluisia sekä uteliaita ja sporttisia. Joidenkin mielestä tanssiharrastus tarkoittaa lähinnä vakiotanssien harrastamista, koska valssilla, tangolla ja foxtrotilla on pitkät perinteet länsimaisessa kulttuurissa. Myös erilaiset salsatanssit ovat suosittuja ja niitä voi tanssia paritanssina kuten vakiotansseja. On kuvaavaa, että näitä vakiotansseja kutsutaan englanniksi ballroom-tansseiksi, eli niitä tanssitaan tanssisaleissa asiallisesti ja hienosti pukeutuneena.

Vakiotansseja ovat:

  • valssi
  • wienervalssi
  • tango
  • foxtrot
  • quickstep

Jotkut vakiotanssien harrastajat ja tanssikilpailuissa kilpailevat saattavat harrastaa myös latinalaistansseja eli lattaritansseja. Lattaritansseja ovat:

  • samba
  • cha-cha
  • rumba
  • paso doble
  • jive

Nämä vakiotanssit ja lattaritanssit ovat tulleet tv:n katsojille tutuiksi esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -kilpailuohjelmasta. Tuossa ohjelmassa julkisuuden henkilöt opettelevat nopealla tahdilla tanssilajien saloja ammattitanssijoiden pareina ja kilpailevat esiintymisissä keskenään.

Katutanssien erilainen liikekieli

Toisia tanssiharrastajia kiinnostavat klassiset taiteellista ilmaisua täynnä olevat lajit, kuten baletti, moderni tanssi ja jazz-tanssi. Nykyään yhä suositumpia ovat katutanssit ja eri kulttuureista kotoisin olevat tanssilajit. Näitä uusimpia tansseja on ollut Suomessa tarjolla tanssikouluissa vasta noin 1980-luvulta lähtien. Sitä ennen on toki ollut esimerkiksi discotanssitunteja. Monet ovat nähneet internetissä suositun videon, jossa Åke Blomqvist opettaa suomalaisille discotanssia venäjänkielisen Volga-laulun tahdissa. Nuo discotanssit vaikuttavat kovin jäykiltä verrattuna nykyaikaisiin katutansseihin.

Katutanssit ovat laittaneet ihmiset liikehtimään aivan toisella tavalla kuin länsimaisen kulttuurin klassiset tanssit. Katutanssit ovat saaneet alkunsa eri musiikkilajeista ja niihin liittyvästä kulttuurista. Näissä tanssilajeissa on usein vaikutteita muualta kuin Euroopasta. Eurooppalaisissa tansseissa tanssijan liikkeiden suunta on usein ollut irti maasta, kun taas esimerkiksi Afrikan maista peräisin olevissa afrotansseissa liikkeet suuntaavat usein maata kohti.

Leave a Reply

bookshelf